lauantai 18. tammikuuta 2014

Elvytysyritys

Heippa ja hyvää alkanutta uutta vuotta!

Yritän vielä vähän elvytellä tätä blogia, vaikka aihe pyörii sellaisten asioiden ympärillä, joista ei ikuisuuksiin jaksa jauhaa.  Eronneilla vanhoillislestadiolaisilla kokemukset ovat yleensä aika samanlaisia (minä itse pyörin ex-vanhoillislestadiolaisten piireissä muutenkin, ja ajatuksia tulee toisinaan liikaa muidenkin lähteiden kautta), ja keskusteluun tulee vain harvoin uusia nyansseja. Asia ei tunnu etenevän mihinkään suuntaan: itse ei pysty vaikuttamaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen olemassaoloon ja eronneiden parissa ei tapahdu juurikaan uusia asioita. Asia etenee oikeastaan vaan omassa päässä niin, että oma suhde liikkeeseen muuttuu ja vakiintuu, jolloin samojen aiheiden käsittelyyn turtuu.

Haluan kuitenkin huomauttaa, että tietenkin eroavat vanhoillislestadiolaiset ovat eri vaiheissa riippuen siitä, minkä ikäinen on ollut eroamishetkellä (nuoret eroavat ehtivät ehkä napata kiinni "normaalista nuoruudesta", jota vanhemmalla iällä eronneet saattavat kaivata) ja miten kauan itse erosta on. Se, että meidän bloggaajien ajatukset vanhoillislestadiolaisuudesta alkaa olla koluttu tarkoittaa vaan sitä, että me olemme saaneet puhua ristiriitaisista ja ankeista asioista tarpeeksi tähän mennessä ja samalla ne, jotka haaveilevat liikkeestä irtipääsystä ovat vasta saman taipaleen alkumetreillä.

Mutta kuten totesin, yritän vielä elvyttää tätä, ja siirränkin vastuun niille, jotka tätä blogia lukevat: onko teillä mielessä erityisiä (ja asiallisia) kysymyksiä, joihin haluaisitte useita vastauksia? Kysykää kommenteissa, me vastaamme, ja katsotaan, josko kysymysten avulla löytyisi vielä jotain suurempia ajatuksia vanhoillislestadiolaisuudesta.


(Ps. Toivon, että tulevaisuudessa törmäisin enemmänkin tällaisiin kirjoituksiin internetissä.)

Smaug

maanantai 26. elokuuta 2013

Keskustelua seksuaalisuudesta

Eräs lukija kauniisti ilmaistuna närkästyi, kun väitimme eräässä kommentissa, ettei vl-liikkeessä juurikaan keskustella seksistä.
”Hahahahah ! Ai seksistä ei puhuta ? Ihan se on normaali asia lestadiolaisillekki. Onko huikeeta kusettaa? Ja ps. Seuroissaki monestikki puhuttu ja on ollu nuorteniltoja aiheesta seksuaalisuus tms. Että take it easy baby”
Emmehän me missään vaiheessa väittänetkään, että vanhoillislestadiolaiset olisivat jotenkin seksuaalisesti poikkeava ryhmä. Kyseisessä kommenttikentässä keskusteltiin siitä, miten vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä keskustellaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.  Kun blogin kirjoittajat ovat nuoria aikuisia, oli tämäkin keskustelu käyty meidän osaltamme teinivuosien kokemusten perusteella, mikä sinänsä ei mielestäni ole mitenkään keskustelun arvoa laskeva tekijä, sillä nuoriahan nimenomaan tulisi valistaa ja neuvoa näihin asioihin liittyen. Olemme kuluttaneet rauhanyhdistyksen penkkejä melkoisen monta tuntia niin seurojen kuin nuorille järjestettävien raamattuluokkienkin merkeissä, joten sitä kuuluisaa omaa kokemustakin tästä asiasta löytyy jonkin verran. Tällekin anonyymille todettakoon (viidennentuhannen seitsemännensadan kolmenkymmenentoisen kerran), että jokainen tämän blogin teksteistä perustuu täydellisesti kirjoittajansa kokemuksiin.
Itse en muista kertaakaan kuulleeni sanaa seksi SRK:n puhujien tai raamattuluokan vetäjien suusta. Aiheesta on toki joskus mainittu, mutta asia on verhottu vanhoillislestadiolaiseen tapaan hyvinkin raamatulliseksi ja uskonnolliseksi. Noh, miksi seksistä pitäisi edes puhua, eiväthän suomalaiset yleensäkään vapaaehtoisesti jaa omia henkilökohtaisia asioitaan muille? Siksi, kun vanhoillislestadiolaisen liikkeen arvot ja normit seksuaalisuuteen liittyen poikkeavat roimasti muun yhteiskunnan käsityksistä. Voisi kuvitella, että liike valistaisi edes nuoriaan, jotka törmäävät jatkuvasti koulussa ja vapaa-ajallaan kaiken maailman seksuaalisiin ihanteisiin ja käsityksiin, joista osa on todella pahassa ristiriidassa vl-liikkeen oman opin kanssa.
Lisäksi yksi vl-liikkeen räväkimpiä merkkejä on ehkäisykielto. Ehkäisemättömyys liittyy vahvasti seksiin, joten luulisi, että tämmöisen erikosen kiellon takia liikkeessä käytäisiin keskustelua aiheesta jo senkin takia, että kaikki ymmärtäisivät kiellon taustalla olevat todelliset syyt. Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä elävä nainen (tai mies) saattaa kieltäytyä ehkäisystä ainoastaan kiellon takia. Tällaiset henkilöt kasvattavat yleensä yli kymmenpäistä perhettä, mikä tarkoittaa parinkymmenen vuoden mittaista pikkulapsiaikaa. Kyseinen äiti ei voi perheenkasvulleen juuri mitään, sillä uskonto määrittelee hänelle ehkäisykiellon. Ehkäisemättömyys on todella suuri valinta ihmisen elämässä - on aivan eri asia saada kaksi lasta kuin kaksitoista lasta. Entä ne pariskunnat, jotka eivät jaksa jatkuvaa synnytystä ja edellisten kasvatusta? Voivatko he avoimesti keskustella aiheesta lähimmäistensä (jotka todennäköisesti ovat vanhoillislestadiolaisia) ja oman uskonnollisen yhteisönsä kanssa? Aletaanko aiheesta keskustelemaan oikeasti eikä kuitata ongelmaa muistuttamalla, että ehkäisy ei ole meille uskovaisille vaihtoehto, sillä jokainen lapsi on Jumalan lahja?  Saako pariskunta tukea ajatuksilleen vai leimataanko heidät kummajaisiksi ja tarjotaan anteeksiantoa, jolla unohdetaan moiset ajatukset ehkäisystä?
En tarkoita, että vl-liikkeen täytyisi antaa virallisia lausuntoja aiheeseen liittyen tai vl-ihmisten tulisi olla poikkeuksellisen suulaita seksuaalisuudesta keskusteltaessa. Tarkoitus on puhua siitä, millainen yleinen ilmapiiri vl-liikkeessä on seksistä keskustelemisen suhteen. Onko se tabu? Puhutaanko rauhanyhdistysten aikuisille suunnatuissa illoissa  (naistenillat, nuorten illat, vanhempien illat, miestenillat jne) seksistä tai seksuaalisuudesta? Neuvooko liike nuorisoaan seksuaalisuuteen liittyen?
Vl-liikkeeseen kuuluu hyvinkin erilaisia ihmisiä, joten osa puhuu asiasta enemmän ja osa vähemmän. Ideana on kuitenkin miettiä sitä yleistä ilmapiiriä ja tyypillisintä suhtautumistapaa seksuaalisuuteen liittyen.
Koska meillä ei nuoren ikämme vuoksi ole järisyttävän paljon kokemusta näistä asioista, pyysimme eräällä sivustolla entisten vanhoillislestadiolaisten kertovan meille mielipiteitään ja kokemuksiaan liittyen seksuaalisuudesta ja seksistä keskustelemiseen vl-liikkeessä. Joku voisi väittää, että vastaukset ovat jo valmiiksi puolueellisia, sillä kaikki vastaajat ovat syystä tai toisesta eronneet vl-liikkeestä. Mielestäni vl-liikkeen jättäminen ei ole tässä kovin olennaista, sillä seuraavat kommentit pohjautuvat niihin aikoihin, kun kyseiset henkilöt kuuluivat vl-yhteisöön. Toki heidän oma fiiliksensä vl-liikettä kohtaan saattaa vaikuttaa muistoihin ja mielikuviin, mutta kyseessä on kuitenkin vanhoillislestadiolaisuudesta eronneiden kirjoittama blogi, joten erotausta suotakoon näille vastaajille. Vastaajat ovat iältään n. 25-60-vuotiaita.
”Oon vl:nä ollessani ja sen jälkeen usein yrittänyt herättää keskustelua naimisissa olevien vl-ystävieni kanssa seksistä, mutta turhaan. Vastaukset ovat olleet luokkaa ’meillä menee edelleen x:n kanssa hyvin’.”
”Mun kokemuksen mukaan seksistä ei puhuta. Tuosta yhdyselämästä ja toisensa palvelemisesta oon kyllä joskus kuullut jotain.” (aiemmin keskustelussa mainittiin, että esimerkiksi seuroissa saatettu puhua seksistä muotoilemalla asia tämäntyyppiseen muotoon: ”Ja rakkaat äidit ja isät, myöskin te nuoremmat aviopuolisot, on teidän hyvä palvella toinen toisianne myöskin sillä tavalla, että perhe saa Jumalan siunauksesta kasvaa uusilla jäsenillä. On teidänkin hyvä kahdestaan keskustella aiheesta, jottette erilleen päädy, sillä niinhän Raamatussakin sanotaan, että 'älkäätte edes yhteisestä sopimuksesta keskeyttäkö yhdyselämäänne', vaan antakaa evankeliumin hoitaa teitä…”)
Seksistä ei kyllä tosiaankaan puhuta. Tytöt puhuvat häistä, yksinäisyydestä, hellyydenkaipuusta, mutta ei Siitä koskaan avoimesti. Puhutaan esimerkiksi siitä, miten nopeasti lähtisi häistään ( =miten kova kiire on sänkyhommiin). Pukeutumisesta puhutaan, ja sitä kytätään, onko se riittävän säädyllistä. Mutta seksikkyydestä ei puhuta.”
”Oon kuullut, että lapsettomat saavat epäasiallisia kommentteja kun tyyliin suurperheen isä huikkaa parkkipaikalla, että voi käydä hoitelemassa, että kyllä sitten tulee lapsia. Muutenkin tämmöisen voimaintunnossa olevan miestyypin tunnistan, joka perheensä koolla ylpeilee jotenkuten verhotusti mieskunnollaan.”
”Ei mun aikana ainakaan tuota seksisanaa ole kuultu.”
”Seksistä en ole puhunut koskaan vl:ien kanssa, ainoastaan sellaisten kavereiden kanssa, jotka ei oo vl:iä...”
”Joo.. joskus teini-iässä tyttäporukalla jotain puhuttiin ja osa pyysi anteeksi itsetyydytystä ja ajatuksia.. Ei sitä osattu puhua ku jo ajatuksetkit oli syntiä. Sellaiset kuin suuteleminen ja halaaminen kuuluivat vasta avioliittoon, joista ei ollut mallia edes omilta vanhemmilta.”
”Enpä ole koskaan kuullut nuortenillasta jonka aiheena olisi ollut seksi. Ehkä joku ’seurustelu ja avioliitto’, mutta sehän on ihan eri asia. Joskus puhuin vl-ihmisen kanssa aiheesta ja olivat sitä mieltä että miksi aiheesta pitäisikään puhua, se on kahden välinen asia. Tuskinpa ketään kiinnostaakaan puhujien tai kenenkään muunkaan seksielämän yksityiskohdat, mutta olisi tärkeää että olisi sellanen ilmapiiri, että aiheesta pystyttäisiin yleisellä tasolla puhumaan. Puhumattomuudessa on hyvä kasvualusta seksuaaliselle hyväksikäytölle ja väkivallalle… En tarkoita pelkästään lasten hyväksikäyttöä vaan ihan avioliitossa tapahtuvaa. Vaikka oli keskustelua tai ei, yhteisössä jossa seksi kuuluu ainoastaan heteroille + ainoastaan avioliittoon, avoin keskusteluilmapiiri on mahdoton.
Seksiin liittyviä keskustelukokemuksia vl-ajoilta:
-Keskusteluilta ry:llä. Nuori, naimaton herkkä runoilijamies korosti, että avioliitoissakin pitää muistaa erotiikan tärkeys. Kaamea kohu. Mutta ei kai tuosta asiasta kuitenkaan puhuteltu häntä. Aiheesta ei kukaan jatkanut.
-Äitien ilta eräässä vl-kodissa. Olin isosiskoni mukana pienenä tyttönä. Eräs äiti toi esille, että ongelmanaan oli se, että halusi seksiä enemmän kuin miehensä. Kukaan ei oikein kommentoinut, jälkeenpäin kuulin vain, että ’mitä se nyt tuommoista rupesi puhumaan’.
Muuten on kyllä jauhettu siitä ’miten pitää seurustella’ ja että ’suuteleminen on kuin kuivien heinien päällä leikkisi tulitikuilla’.”
On kuitenkin päivänselvää, ettei vl-ihmisiäkään voi oikein jakaa tällä tavalla suhtautuviin ja tuolla tavalla suhtautuviin. Nämä kommentit kuitenkin jokseenkin tukevat väitettämme, jonka mukaan vl-liike seurakuntana ja yhteisönä ei juurikaan puhu seksuaalisuudesta. Toki homoseksuaalisuus ja esiaviollinen seksi tuomitaan synniksi ja ehkäisykielto on ehdoton, ja niille esitetään perustelut Raamatusta. Vaikuttaa siltä, että seksuaalisuudelle esitetään tietyt rajoitteet ja "säännöt", mutta muuten asia jätetään jokaisen pariskunnan väliseksi asiaksi.
-tintti

lauantai 17. elokuuta 2013

Mailaa meille!

Hei!
Teiltä lukijoilta on useaan otteeseen tullut kyselyä sähköpostiosoitteesta, jonka kautta lukijat voisivat ottaa yhteyttä blogiin liittyen - nyt se on täällä, vihdoinkin! 

Toivomme lukijoidemme kommentoivan ensisijaisesti tänne blogiin, jotta keskustelu pysyisi avoimena ja lukijat voisivat kommentoida myöskin toinen toisensa kommentteja. Jos viesti on kuitenkin liian henkilökohtainen jaettavaksi kaikkien nähtäville, tai sen sisältö on tarkoitettu ainoastaan meille bloggaajille, on yhteydenotto tämän uuden sähköpostimme kautta parempi vaihtoehto.

Vaikka sähköpostiin tulleita viestejä ei näe kukaan muu kuin me bloggaajat, pyydämme jokaista mailaajaa noudattamaan hyviä käytöstapoja sekä asiallista kielenkäyttöä. Törkeään sävyyn kirjoitetut mailit lentävät roskakoriin ilman vastausta aivan samalla tavalla kuin tänne blogiinkin lähetetyt törkeydet ja epäasiallisuudet.

Blogin sähköpostiin tulleet viestit jäävät ainoastaan meidän bloggaajien ja viestin lähettäjän välille, käsittelemme ne luottamuksellisesti.

-bloggaajat
elamaayhteisossa (at) hotmail.com

maanantai 5. elokuuta 2013

Taking a look back on my big year

Reilu 9 kuukautta sitten aloitimme tämän blogin pitämisen. Noin vuosi sitten olin tehnyt päätökseen erota vanhoillislestadiolaisesta uskonyhteisöstä. Aika on juossut todella nopeaa. Nyt vain ihmettelen, miten näin paljon onkaan tässä välissä ehtinyt tapahtua! Voisin sanoa, että viimeiset vuoden päivät ovatkin olleet elämäni merkityksellisimmät. Tuntuu, että niiden aikana olen enimmäkseen ajatellut. Ajatellut vähän kaikkea, mutta eritoten uskoon liittyviä asioita. Vasta vähitellen alan todella ymmärtää, millaisen myräkän riepoteltavana olenkaan ollut.

Ei siis mikään ihme, että asioista avautuminen blogin avulla tuntui heti niin helpottavalta. Se oli keino purkaa uskontoon liittyvää ahdistusta ja erilaisia ajatuksia. Lähes kaikki vl-liikkeeseen liittyvät asiat olivat aina tuntuneet niin aroilta ja vaikeilta, olihan kyse koko elämän kokoisesta henkilökohtaisesta asiasta. Blogiin kirjoittaessani ajattelin ensimmäistä kertaa, että ehkä näistä ajatuksista uskaltaa puhua. Voiko tämä niin väärin ja syntistä olla? Blogia aloitellessamme kukaan ei tiennyt henkilöllisyyttäni, mutta siitä huolimatta he ymmärsivät mistä puhun. Oli lohduttavaa huomata, etten suinkaan ole tilanteessa yksin. Se antoi voimia jaksaa eteenpäin ja uskoa siihen, että minäkin tulisin selviämään.

Ensimmäisiä postauksia näin jälkeenpäin luettuani huomasin, miten adrenaliinin vallassa olinkaan niitä kirjoittanut. Ei siis ole mikään ihme, jos blogiamme lukeneet (vl:t) ovat kokeneet, että olen ollut hyökkäävä tai muutoin ymmärtämätön. Adrenaliinin vauhdittamana tekstiä myös syntyi varsin vaivattomasti ja sen purkautumista olin toisinaan kyvytön täysin hallitsemaan. Sanoin toisinaan liiankin helposti sen, mitä sylki suuhun toi. Useimmiten se oli suoraa kritiikkiä vl-liikettä, sen oppeja ja tapoja kohtaan. Ne tuntuivat itsestä niin käsittämättömiltä, ja vihdoinkin minulla oli mahdollisuus sanoa se ääneen. Miksen siis olisi niin tehnyt? Näin jälkikäteen ajateltuna se olikin mielestäni täysin luonnollinen reaktio tuossa eroprosessin vaiheessa.

Blogin pitämisessä ehkä kaikkein vaikeinta on ollut pitää yllä lukijoidemme ja meidän bloggaajien välistä kommunikaatiota asiallisessa ja hyvässä hengessä, ymmärtää erilaisia näkemyksiä ja hyväksyä myös ne. Vaikka se onkin ollut suurimpia haasteita, koen että olen myös kehittynyt siinä paljon. Aluksi oli uuvuttavaa kerta toisensa jälkeen muistuttaa lukijoille, että 'nämä ovat vain MEIDÄN kokemuksia ja näkemyksiä' 'älkää ottako kirjoituksiamme liian henkilökohtaisesti tai automaattisesti faktatietona', 'emme halua yleistää' jne. Noiden fraasien toistelu kuitenkin opetti minulle kaikista tärkeimmän neuvon blogin pitoon: kaikkia ei ole kuitenkaan mahdollista miellyttää, parhaiten onnistuu yksinkertaisesti vain sillä, että on rehellinen. Tällöin, ja vain tällöin blogimme voi palvella tarkoitustaan.

Aluksi vastaanväittäjät saivat minut hämilleen. 'Miksi he edes lukevat tätä blogia, jos tässä ei heidän mielestään ole mitään hyvää', ajattelin. Nyt ymmärrän, että osa heistä lukee blogia juuri samasta syystä kuin me pidämme sitä, osa taas sen takia, että oikeasti uskoo juuri vl-liikkeen opettamalla tavalla. On siis ymmärrettävää, että nämä jälkimmäiseen joukkoon kuuluvat kokevat kenties velvollisuudekseen yrittää kirkastaa asiaa meille 'eksyneille'. Molemminpuolinen ymmärtämättömyys yhdistettynä poltteleviin aiheisiin on siis luonnollisesti aiheuttanut erimielisyyksiä. Tällaisissa tilanteissa toivon osaavani nykyään olla se, joka ymmärtää lopettaa ennenkuin sanomiset menevät hyvän maun rajojen ulkopuolelle. Enää en lähtisi yhtä kiivaisiin väittelyihin edes asiallisessa sävyssä kuin aikaisemmin olen blogissa tehnyt. Olenkin oppinut avarakatseisemmaksi ja hyväksymään sen, etteivät edes kaikki vl:t ajattele asioista yhteneväisellä tavalla, vaan poikkeuksia toisensa perään löytyy. Yhteistä linjaa on joissakin tapauksissa mahdotonta löytää. Tuo on ollut helpottavaa hoksata, ja näin ollen on voitu välttyä mielenpahoittamisilta puolin ja toisin.

Vl-liikkeessä on edelleen aiemmin mainitsemiani epäkohtia. Niistä on vain tullut minulle helpompia asioita hyväksyä, nyt kun en enää itse välittömästi niiden äärellä elä. Tosin jos nyt kirjoittaisin joitakin postauksia uudelleen, ne olisivat luultavasti jokseenkin rauhallisempia versioita. En koe tarvetta lähteä oikomaan sanomisiani, sillä seison yhä kaiken tässä blogissa kirjoittamani asian takana. En myöksään aio pyydellä anteeksi omia mielipiteitäni. Haluan kuitenkin osoittaa ymmärrykseni ja syvimmät anteeksipyyntöni niille, jotka ovat kokeneet, että olen ilmaissut ne pilkkaavaan tai muutoin epäkunnioittavaan sävyyn. Se ei ole tarkoitukseni, sillä haluan kunnioittaa vanhoillislestadiolaisella tavalla uskovia ihmisiä. Tarkoitan sanomaani todella. Minulla on edelleenkin ympärilläni ihania vl-uskoisia ihmisiä, joista minun ei onneksi tarvitsekaan luopua. Hetkittäin kanssakäyminen joidenkin vl:ien kanssa on ollut vaikeampaa kuin ennen eroani, se minun täytyy myöntää. Kaikki eivät ole ottaneet vl-eroani yhtä suvaitsevaisesti tai helposti, toisinkuin suurinosa onneksi on tehnyt. Pyrin omalta osaltani ymmärtämään heidän reaktioitaan ja annan heille aikaa hyväksyä päätökseni. Samalla olen sydämestäni kiitollinen lukuisille vl-ihmisille siitä, miten hyvin he ovat ottaneet eroni. Tuomitsemisen sijaan olen kokenut olevani täysin hyväksytty. Erilaisesta uskonnäkemyksestä ei ole tullut ongelmaa välillemme. Vl-ihmisillä on pohjimmiltaan lämmin sydän ja lähimmäisenrakkauden olen saanut huomata vallitsevan välillämme eroni jälkeenkin. Miksi siis tahtoisin heille mitään pahaa? Se olisi mielestäni katkeruutta, mihin minulla ei pitäisi olla mitään aihetta.

Huolimatta mutkista matkassa ensimmäisessä postauksessamme mainitut tavoitteemme ovat toteutuneet mielestäni kiitettävästi! Blogista on ollut suunnaton apu meille bloggaajille: olemme rohkaistuneet eroon vl-yhteisöstä. Lisäksi lukijoiden aktiivinen osallistuminen viestii ennenkaikkea siitä, että blogimme on toiminut myös vertaistukena monelle samankaltaisessa tilanteessa olevalle, niinkuin toivoimmekin.

En sano tätä millään tavalla ylpeilläkseni, mutta, olen todella tyytyväinen itseeni, rohkeuteeni pitää tätä blogia, jossa olen jakanut näin avoimesti yhden elämäni vaikeimmista ja henkilökohtaisimmista asioista. Vl-liikkeestä eroaminen ei ole ollut niitä elämäni helpoimpia asioita, mutta tämä blogi on ollut avaintekijä siinä, että olen nyt tässä. Vaikka moni tuttu ja puolituttukin nykyisin tietää minun kirjoittavan tätä blogia, koen olevani nyt ihmisenä moninverroin vahvempi. Bloginpitomme alkuvaiheessa en olisi näyttänyt naamaani kylillä jos ihmiset olisivat tienneet tästä kaikesta näin paljon. Olen oppinut myös itsestäni todella paljon. Uskonyhteisö ei enää määritä minua, vaan koen voivani olla oma itseni. En hätkähdä pienistä, vaan menen rohkeasti eteenpäin. Luotan, että elämä kantaa myös uusien haasteiden läpi. Ja kuten olen aiemminkin tainnut sanoa; olen jopa ylpeä vl-taustastani. En vaihtaisi sitä pois. Se ei kuitenkaan poista sitä, että sisälläni tiedän eron vl-yhteisöstä olleen tähänastisen elämäni paras päätös! Haluan ihmisten tietävän, kuinka onnelliseksi itseni tunnen juuri nyt! Tähän kohti ei ole todellakaan ole väärin sanoa 'Don't dream your life, live your dream!'
-El Judie

torstai 1. elokuuta 2013

Syntinen arki


Kysyin joskus vanhoillislestadiolaiskodissa asuessani kaveriltani, että arvaa, mitä teen kun olen yksin kotona. Vastaus oli, että laitan radion päälle. Todennäköisesti siivoan ja oleskelen samalla, mutta se radio oli minulle se isoin asia.

Vanhoillislestadiolaiset tuntuvan luulevan, että elämä muuttuu radikaalisti sen jälkeen, kun uskonyhteisöstä lähtee kalppimaan. Muuttuu yhtäkkiä alkoholistiksi, rankaksi juhlijaksi, ”lähtee maailmaan”, tulee kamalan syntiseksi ja niin edelleen. Fraasilla ”lähteä maailmaan” on aika negatiivinen, jopa mahtipontinen ja dramaattinenkin sävy vanhoillislestadiolaisten suussa. Se on jokseenkin synonyymi fraasille ”luopua uskostaan”, mutta maailmaan lähtemisen yhteydessä ex-vanhoillislestadiolaisen elämään ja olemukseen kai nopeasti tulee julkisesti piirteitä, joita vanhoillislestadiolaisilla ei ole. ”Maailma” on vienyt käytännössä uskovaisen mukanaan, eli käytännössä kaikki syntinen on hänet sinne houkutellut.

Totuus on paljon vähemmän mustavalkoisempaa. Minun kotini ei poikkea normaalista kodista, se ei näytä syntiseltä tai maailmalliselta, vanhoillislestadiolaisesta kodista se poikkeaa siinä, että nurkassa nököttää televisio, jonka läheisyydessä on elokuvia. Kaapissa on samat kaurahiutaleet ja teepussit kuin itseään uskovaisiksi nimittävien kaapeissa. Paras arkinen parannus elämän päästyä niille raiteille, jolla sen pitääkin olla on se, että en tunne itseäni syntiseksi, eikä kukaan sitä tule minulle sanomaan, jos soitan musiikkia kodissani. Radiota pidän auki enemmän kuin keskivertosuomalainen ihan sen vuoksi, etten sitä ole voinut vuosiin tehdä.

Moni nuori vähän riehaantuu täytettyään 18-vuotta, ja itsekin sen tein – olin normaali vasta täysi-ikäistynyt! Vuoden, kahden päästä totesin alkoholin tylsäksi, ja nykyään olen maailman surkein alkoholisti. Ei, ei minusta tullut hurjaa, halveksittavaa bilettäjää, minkälaiseksi vanhoillislestadiolaiset olisivat saattaneet tulevaisuuttani maalailla. Olen itse asiassa aika tylsä tapaus, minusta ei juurikaan löydy nyhdettävää niille, jotka haluaisivat elämääni tonkia, ja rakentaa minusta varoittavan esimerkin aivopestyille lapsille siitä, ettei maailmaan kannata lähteä.

Tulen kouluttautumaan korkeammalle kuin moni ikätoverini vanhoillislestadiolaisyhteisön sisällä, olen aidosti kiinnostunut siitä mitä saan tehdä, saan itse päättää kehostani ja siitä, miten monta lasta haluan ja tulevat mahdolliset lapset eivät saa mitenkään huonompaa kotia kuin vanhoillislestadiolaislapset, käyn elokuvissa noin kerran kuukaudessa, konserteissa useamman kerran vuodessa – niissäkin olen yleensä selvin päin ja sitä paitsi suojaan jopa kuuloni, eikö olekin tylsää!

Ei, ei minusta hurjan syntistä ja kamalaa maailmallista ihmistä saa, jolla menisi kaikki huonosti, ja joka olisi jatkuvasti ongelmissa. Asiat ovat itse asiassa paremmin näin, voin paremmin kuin koskaan, ja elämäni paras päätös on ollut eroaminen uskonlahkosta.

Vielä muutama sana termeistä.

Vältän tiedostaen vanhoillislestadiolaisten sanoja ja fraaseja, kuten ”luopua uskosta”, uskovainen, epäuskovainen, kilvoitella, ”lähteä maailmaan” ja niin edelleen, koska se kenen termeillä puhutaan, hallitsee keskustelua.

Olen entinen vanhoillislestadiolainen, mutta en ole luopunut uskosta – luopuminen kuulostaa vastentahtoiselta poisantamiselta, ja päinvastoin, olen mielelläni ollut jotain muuta kuin vanhoillislestadiolainen.

Maailmakaan ei ole minua vienyt, korkeintaan tukenut päätöksessäni. Ihan itse olen valinnut polkuni, eikä ”maailmaa” tarvitse pelätä ihmismäiseksi olennoksi, joka voi tarttua jalasta kiinni, ja vetää mukanaan.

Termien uskovainen ja epäuskovainen ongelmallisuudesta on käyty keskustelua jo joissain kommenteissa, useamman uskonnon edustajat tuppaavat kutsumaan itseään uskovaisiksi, ja niitä toisia jollain eriävällä luokittelevalla termillä – vanhoillislestadiolaisten tapauksessa epäuskovaisiksi. Käyttämällä itsestäni termiä epäuskovainen tulisin samalla arvottaneeksi itseni vanhoillislestadiolaisnäkökulmasta ”huonommaksi” ihmiseksi, mitä en ole.  Kutsuessani vanhoillislestadiolaisia uskovaisiksi tulen samalla myöntäneeksi heille etuoikeutetun uskovaisen aseman, joka heillä omasta mielestään on. 

Smaug